tiistai 30. joulukuuta 2014

Pientä opettelua






Nyt on joulu ohi, vuosi 2015 on aivan ovella! Minä sain käsiini uuden kameran ja ah tätä kuvaamisen opettelua. :) Oon tähän asti ottanut kaikki blogikuvat kännykällä.(lähinnä Kotina Pytingit-blogi). Hyvinhän silläkin toki onnistuu, mutta jospa sais vähä kivempia kuvia aikaseksi, kunhan tämän kuvaamisen saa jotenkin alkuun.
Mutta nyt, nautitaan vielä lomasta ja huomenna uudenvuoden aatosta!

Hyvää uutta vuotta 2015!!

torstai 4. joulukuuta 2014

Kotona ollaan.

Tämän blogin aloitus on ollut monesti mielessä. Kiire on vaan ollut niin kamala, ettei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Nyt, vihdoin ja viimein, kun pystyn järkevään aikaan illasta istumaan tietokoneen ääressä, jaksan tämän bloggauksen pyöräyttää käyntiin.
Ollaan jo useampana viikkona yövytty tässä meidän kaksiossa, joka on vieläkin remontin alla. Makuuhuone on valmis ja pesty, joten kyllähän siellä voi majoittautua. Toisessa asunnossa on vessa ja keittiö, jotka vielä meillä käytössä. Sekä tietysti pihalla saunarakennus ja pyykkitypa. Mutta kyllä silti odotan, että saadaan tämä asunto tästä valmiiksi.


Keittiö on tällä mallilla. Mulla on yks propleema. Mistä ihmeestä löytäisin kaapinoviin kupariset lankavetimet?? Tai edes kuparin väriset? Tai jos ei lankavetimiä niin nupit...? Haluan korostaa näkyviin jääviä kupariputkia.

Tänään saatiin kytkettyä hella ja liesituuletin (talotuuletin). Ensiviikolla kyllä pitää paistaa ensimmäiset joulutortut uudessa uunissa. Oli keittiö sitten mallilla millä tahansa. :)